sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Perfect sailing: Las Palmas - Pasito Blanco

Keskiviikkona käänsimme purren nokan kohti Gran Canarian eteläosaa. Olimme suunnitelleet, että otamme heti alussa vähintään kolme mailia ulos rannikosta, sillä rannikosta noin kolmen mailin päähän saaren rantaa pitkin kulkee ns. kiihdytyskaista. Näistä kiihdytyskaistoista meitä oli varoiteltu useasta eri lähteestä. Näillä alueilla tuuli voi shiftata ja yltyä yhtäkkiä puolitoista tai kaksinkertaiseksi.

Toisin kuitenkin kävi. Aluksi tuuli oli aivan liian hentoa ja suunta sellainen, että lainehdimme pitkin kiihdytyskaistaa täysillä purjeilla kohti etelää. Meillä oli seurana kilpakumppani, jonka tietenkin voitimme loppujen lopuksi :D. Meillä tuuli vaihteli 7-14m/s välillä, mutta koska aallokko ei meitä rannan tuntumassa kiusannut, ennätysvauhtimme ylsi yli 10 solmun. Jossain kohtaa pienensimme keulaa, sillä tuulensuunta oli juuri sopivasti sellainen, että isopurjeemme söi suurimman osan tuulesta, eikä keula enää vetänyt. Me saimme siis täyden hyödyn tästä kaistasta, sillä tuulta ei ollut liikaa.

Saaren eteläosan saavutettuamme, tuuli loppui silmänräpäyksessä täysin tyystin, eikä siitä enää noussut, vaan pötpöttelimme moottorilla Pasito Blanco nimiseen satamaan. 

Satama oli mukava tarjoten kaikki tarpeelliset peruspalvelut. Netti oli maksullinen erikseen. Hinta per yö meille oli noin 23€. Ei siis edullisimmasta päästä, kun Las Palmas peri yöstä noin 8€. Sataman läheisyydessä ei kuitenkaan ole oikeastaan mitään, joten jos satamasta haluaa poistua, se on autohommia.


Torstai valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Tiian syntymäpäivä alkoi aamu brunssilla.


Samana päivänä kävimme Maspalomaksessa ja Playa del Inglesissä. 


Vähän turhan turisteista meininkiä, mutta hiekkadyynit, jotka peittävät koko saaren eteläisimmän kärjen, olivat erityisesti mieleemme. 


Luulen että ainakin osa meidän poppoosta pystyi heittäytymään hommaan niin hyvin, että fiilis oli kuin pikku lapsella kun pyörimme ja kierimme alas dyynejä (kuin lumikasoista). Hiekkaa löytyi myös korvista vielä seuraavanakin päivänä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti